Mielenosoitukseen valmistautuminen ei vaadi mitään erityistä, voit vain saapua paikalle!
Mukaan kannattaa pakata eväitä, juotavaa ja säähän sopivat vaatteet. Suosittelemme ottamaan korvatulpat tai kuulosuojaimet mukaan. Jätäthän lemmikkiystäväsi kotiin lepäämään mielenosoituksen ajaksi, kiitos.
Mielenosoitukseen on toivottavaa tuoda omia kylttejä ja banderolleja. Mielenosoitus on puoluepoliittisesti sitoutumaton, joten puoluetunnuksia ei ole sopivaa kantaa. Emme myöskään hyväksy minkäänlaisia syrjiviä viestejä tai symboleja.
EPÄLUOTTAMUSLAUSE -suurmielenosoitus on päihteetön, koko perheen tapahtuma. Mielenosoitus on jokaisen perusoikeus ja olennainen tapa vaikuttaa demokraattisen oikeusvaltion sisällä, yhtä lailla kuin vaikkapa äänestäminen.
Mielenosoitus kokoontuu Helsingin Senaatintorilla sunnuntaina 18.5. klo 14:00
Saapuminen Senaatintorille onnistuu parhaiten julkisilla.
Metro: Lähin metroasema on Helsingin yliopisto, josta kävelee 7 minuuttia Senaatintorille.
Ratikka: Raitiovaunut 2 ja 9T kulkevat suoraan Senaatintorille.
Osallistu myös EPÄLUOTTAMUSLAUSE – Facebook tapahtumaan.
Ota yhteyttä oman paikkakuntasi liittoihin, järjestöihin ja aktiiveihin sekä bussiyhtiöihin suunnitellaksesi yhteiskuljetuksia Helsinkiin suurmielenosoitukseen su 18.5. Jos haluat järjestää yhteislähdön voimme jakaa tietoa kanavillamme jotta saadaan mahdollisimman monta innokasta mukaan.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan tapahtumaan, vaikka et olisi koskaan aiemmin ollut mukana mielenosoituksessa. Marssi on rauhanomainen, perheystävällinen ja kaikille avoin.
Mielenosoitukseen osallistuminen on erinomainen tilaisuus lisätä omaa toimijuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden kanssa. Pyydä siis ystäväsi, työkaverisi, harrastuskerhosi tai perheenjäsenesi mukaan ja valmistautukaa mielenosoitukseen yhdessä vaikkapa kylttejä maalaillen tai jakamalla omat tarinanne siitä miten hallituksen toimet ovat vaikuttaneet teihin.
Kerro mielenosoituksesta omissa kanavissasi jäsenillesi ja verkostoillesi.
Saa jakaa, tykätä, kommentoida:
Facebook: https://fb.me/e/2JKuvLebZ
Instagram: https://www.instagram.com/epaluottamuslause/
Huolehdimme kokoontumislain mukaisesti järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä sekä lain noudattamisesta tilaisuudessa. Toimimme yhteistyössä poliisin kanssa. Mielenosoitukseen on laadittu turvallisuussuunnitelma ja paikalla on järjestäjän toimesta lukuisia järjestyksenvalvojia ja tukihenkilöitä. Tukihenkilöt tunnistaa tapahtumassa turvaliiveistä.
Turvallisemman tapahtuman periaatteet
Kannustamme kaikkia osallistujia luomaan ilmapiiriä, jossa toistemme turvallisuus ja hyvinvointi ovat prioriteetteja. Mikäli kohtaat tai huomaat minkäänlaista syrjintää tai epäasiallista käytöstä tapahtumassa, ole matalalla kynnyksellä yhteydessä liiveihin pukeutuneeseen turvahenkilöstöön.
Tule mukaan osoittamaan rauhanomaisesti mieltä hallituksen toimia vastaan!